lauantai 21. heinäkuuta 2012

Silkosta... mitä? – From Pine Bark... Excuse me?


"Einekset pääasiallisena ravintona latistavat niin makuaistimukset kuin myös paikkamme osana kulttuurihistoriallista jatkumoamme.

Nimeke "Silkosta rukiiseen", jonka valitsin tälle suurieleiselle projektille, pyrkii lyhykäisyydessään ilmaisemaan sen taustafilosofian, jolle tämä koko yritys rakentuu. Silkko on jauhettua männyn nilakuitua, pettua, jota on nälkäaikoina käytetty pettuleivän raaka-aineena korvaamaan osa käytettävästä rukiista. Ruis taas edustaa allekirjoittaneelle raaka-aineiden ehdotonta huipentumaa ja pettämätöntä makuelämystä.


Lintunen lehosta lauloi, pieni lintu pensahasta:
"Jos oisi aika orjan syöä, isottoman illastella."
Kullervo, Kalervon poika, katsoi pitkän päivän päälle.
Itse tuon sanoiksi virkki: "Jo nyt on aika atrioia,
aika ruoalle ruveta, evähiä etsiskellä."

Ajoi lehmänsä levolle, karjan maata kankahalle;
itse istui mättähälle, vihannalle turpehelle.
Laski laukkunsa selästä, otti leivän laukustansa,
katselevi, kääntelevi. Tuosta tuon sanoiksi virkki:
"Moni on kakku päältä kaunis, kuorelta kovin sileä,
vaan on silkkoa sisässä, akanoita alla kuoren."

(Kalevalan kolmasneljättä runosta)


En lähde pohdinnoissani kritisoimaan einesten ravintosisältöjä, joiden laatu varmasti vaihtelee paljon riippuen tuotteesta. Viimeaikaiset julkaisut ovat esittäneet, että einesten ravintosisältöjä on osittain syyttä parjattu ja että monet tuotteet ovat jopa vallan terveellisiä. Tällaiseen asiaan tarttuminen vaatii asiantuntemusta, jota minulla ei ole: voin ainoastaan esittää omia kokemuksiani ja ajatuksiani siitä, mitä muuta meille valmiiksi tarjottu ruoka (tai elämä yleensä) laajemmassa perspektiivissä edustaa.

Kaupasta ostettava valmisruoka edustaa tässä ajattelukaavassa luonnollisesti silkkoa, pelkäksi vatsan täytteeksi soveltuvaa toisarvoista ravintoa. Einekset pääasiallisena ravintona latistavat niin makuaistimukset kuin myös paikkamme osana kulttuurihistoriallista jatkumoamme. Sen lisäksi, ettemme enää osaa itse valmistaa yksinkertaisia kulttuurillemme ominaisia (enemmän tai vähemmän perinne-) ruokia, emme välttämättä edes tunne niiden raaka-aineita tai tiedä, miltä nuo ruoat todellisuudessa maistuvat. Kauhuskenaariossani ainoa maku-ulottuvuus, joka jostain tietystä ruoasta on mieleemme piirtynyt, on se, jonka on tuottanut valmisruokia tehtaileva yritys: se, jonka on pakko huomioida tuotantolinjojen, tuotteiden elinkaaren ja kustannusten asettamat rajoitukset itse ruoan maun kustannuksella. Tästä toimii omalla kohdallani hyvänä esimerkkinä maksalaatikko. Tiedätkö sinä, miltä se maistuu oikeasti? Minä en. Mutta aion ottaa siitä vielä selvää.


*  *  *


The name I decided to use, “From Pine Bark to Rye”, describes the philosophy that lies behind this project of mine. Pine Bark was used in the old days, when famine was common in Finland. Bark was grinded into flour that was then used to partly replace rye in bread. Rye, on the other hand, represents to me the highlight of food ingredients and an impeccable taste experience.


From the woods a bird came flying,

Sang this song to Kullerwoinen:

“ 'Tis the time for forest-dinners,

For the fatherless companion

Of the herds to eat his viands,
Eat the good things from his basket!”

Kullerwoinen heard the songster,

Looked upon the Sun's long shadow,

Straightway spake the words that follow:

“True, the singing of the song-bird,

It is time indeed for feasting,

Time to eat my basket-dinner.”

Thereupon young Kullerwoinen

Called his herd to rest in safety,

Sat upon a grassy hillock,

Took his basket from his shoulders,

Took therefrom the and oat-loaf,

Turned it over in his fingers,

Carefully the loaf inspected,

Spake these words of ancient wisdom:

“Many loaves are fine to look on,

On the outside seem delicious,

On the inside, chaff and tan-bark!”

(Rune XXXIII in Kalevala, the national saga of Finland)


I will not start criticizing the nutritional values of processed food: for sure, the quality varies depending on the product. Recent publications have argued that the nutritional values of processed food have been disrespected partly without reason, and that many products are even healthy. Grasping this sort of subject requires information and knowledge I do not have: I can only argue my own thoughts and experiences about what ready-made food (or life, for that matter) represents to us in a larger context.

Naturally, in this scheme, processed food bought from supermarkets represents the pine bark: secondary nourishment that serves only the purpose of filling the stomachs. As a primary nutrition processed food flattens both taste experiences and our position as a part of our cultural historical continuum. In addition to not being able to prepare (more or less traditional) food that is characteristic to our own culture, we actually might not even recognize the ingredients or know how the dishes taste homemade. In worst-case scenario, the only dimension in taste we get to experience is that created by a food company that has to take into consideration all the restrictions that the production lines, life cycle aspects and costs set to the products. Without a doubt this effects the taste of the food. A good example, in my case, would be Liver Casserole: a traditional Finnish dish I have never had homemade. Do you know, what it really tastes like? I don’t. But I’m going to find out.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti